Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Pieni aarre kirjaksi. Kuinka minä ja tämä kirja kohtasimme? Katsotaanpas. Tulin töistä eräästä iltavuorosta ja päiväposti oli tuonut Suuren Suomalaisen kirjakerhon jäsenlehden. Kuukauden kirjapakettina kirjat Anja Snelmannilta ja Riikka Pulkkiselta. "Hmmm, katsotaanpa tarkemmin. Oi, onpa söpö kirjankansi!" Ja kirjan esittelyn luettuani harmittelin, että paketin odottamiseen menee aikaa, huoh. Kunnes... "Mitä! Ai näitä kirjoja voi hakea Suomalaisesta Kirjakaupasta???" Perjantaina autonkeula kohti lähintä kirjakauppaa ja voih, se oli minun!

"Katsokaa minua, tällainen minä olen. Olen Iiris Lempivaara. Aina minä kaipaan jonnekin, usein olen levoton. Minun sydämeni painaa 300 grammaa. Minulla on reikä sukassa ja aina uusia suunnitelmia, työ neuvojen jakajana ja uusia kenkiä joka viikko. Minä syön suklaata aamupalaksi ja joskus päivälliseksikin."

Iiris on hurmaava henkilöhahmo johon on helppo samaistua. Iiriksen kautta tässä kirjassa käydään läpi melkoinen tunteiden kirjo, pohditaan, ihmetellään ja oivalletaan niin elämää, omaa itseämme kuin ihmissuhteitakin. 

"Odottaminen on sukua etsimiselle. Yhdessä nämä kaksi muodostavat kaipauksen hienovireisen rakennelman."

Halusin tarttua kynään ja alleviivata lauseita tästä kirjasta. Seuraavalla lukukerralla aion niin tehdäkin. Nyt tyydyin kirjoittamaan parhaita pätkiä päiväkirjaani sekä Facebookiin ja osan jaan nyt täällä.

"Kyse ei ollut varkaudesta, vaan piknikistä! Tai miten haluatte, vallankumouksesta."

"Olen haaveillut karkkisateesta lapsesta asti, kuvittele minut saparopäisenä kylmään porstuaan. Ainoa herkku, jonka silloin tunsin, oli ternimaito. Kyllä vanha nainen saa karkkisateen järjestää!"

Kirja on täyttä painavaa asiaa kepeyteen naamioituna. Tavallaan genreä chick lit, mutta kuitenkin todellisia asioita ja tunteita täynnä. Vähän samaa tyyliä kuin Cecelia Ahernin kirjat jotka mielestäni myös osaavat olla melko syvällisiä, huolimatta chick lit olemuksesta ja pienestä ripauksesta taikuutta.

"Katsopas, ne eivät tiedä mihin minut sijoittaa, hullujen joukkoon vai puulla päähän lyötyihin vai kuumepotilaisiin, ne eivät löydä vallankumoukselle tautiluokitusta!"

"Etkö sinäkin ole aina haaveillut siitä? Marja-Liisa kysyi. Tässä ei ole kyse muusta kuin siitä, että tyttö on ollut lähes sata vuotta kiltti eikä enää suostu siihen."

Kirjan henkilöt ovat erilaisissa tilanteissa olevia ihmisiä, jokaisella omat huolensa ja ilonsa. Erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan, oppivat toisiltaan. Ystävä voi sanoa suoraan, pudottaa toisen maan kamaralle sitä vaadittaessa. Osoittaa, missä kohtaa on harhauduttu polulta.

"Täällä halutaan kutsua vallankumousta dementiaksi. Voitko kuvitella, he käyttivät minun hienosta tempauksestani sanaa disorientaatio."

Rakastin Maija-Liisaa. Kuinkas muutenkaan. Uskallan väittää tuntevani häntä vähän, ammattini puolesta. Iiriksen lisäksi Maija-Liisa nousi lempihahmokseni. Maija-Liisa joka ammentaa elämän viisauksia vanhoista Kauniiden ja Rohkeiden jaksoista. Jonka palvoo Ridgeä ja varoittaa Thornesta. 

Ihanaa, tämän kirjan pariin palaan varmasti, siellä mökillä viimeistään.

Eilinen ilta meni näissä merkeissä, mitähän viisauksia Austen tarjoaa. Kirjat eivät ainakaan tältä lukutoukalta kesken lopu, hyvä niin.

Musiikki: Suvi Teräsniska "Täydellinen elämä"